2011-07-31

Google + haastaa Facebookin




Google + on Facebookin kaltainen kuvien, videoiden ja linkkien sekä kuulumisten jakamiseen tarkoitettu palvelu, joka käyttää myös Googlen muita tuotteita ja yhdistää ne yhdeksi tapahtumavirraksi.
Toistaiseksi Plusia voisi kuvailla Facebookiksi ilman muiden tekemiä sovelluksia.

Google+ on Googlen verkkoyhteisöpalvelu, joka avattiin 28. kesäkuuta 2011.

Google +:lla arvioidaan olevan jo yli 18 milj käyttäjää. (tutk.yhtiöAncestry/Paul Allen 21.7/11).

Aluksi palveluun pääsi kutsuilla, mutta pari päivää palvelun avautumisen jälkeen Google+ poisti kutsumismahdollisuuden suuren kysynnän vuoksi.
Myöhemmin heinäkuussa palveluun on ollut mahdollista päästä taas kutsujen avulla.


Google+:n tavoitteena on haastaa maailman suosituin yhteisöpalvelu, Facebook, jolla on noin 750 miljoonaa käyttäjää. Facebook on tällä hetkellä maailman suurin yhteisöpalvelu.

Facebookin loi 4/2004 yhdysvaltalainen ohjelmistosuunnittelija ja nykyinen toimitusjohtaja Mark Zuckerberg.
 Facebookin keinot jatkaa kasvua on saada palveluun uusia isoja maita, kuten esimerkiksi Kiina sekä parantamalla yksityisyyden suojaa sekä tietoturvaa.

 Google+ vs. Facebook

Googlen mukaan etuja Facebookiin verrattuna palvelussa on, että ystäviä pystyy helposti jakamaan erilaisiin ryhmiin.

Googlen kuvapalvelu nojaa Picasawebiin. Sieltä kuvat on helppo jakaa niin Android-puhelimiin kuin Google Plus -palveluunkin.

 Google Plus näyttää valokuvat suurikokoisina ja lisää niihin hauskan animaation.  Toisin kuin FB, Google Plus ei tuhoa kuvien metatietoja.

Google+ -palvelun taustaoletuksena on, että ihmiset eivät halua jakaa tilapäivityksiään tai valokuviaan kaikille kontakteilleen, vaan rajatummalle joukolle, kuten parhaille ystäville tai työkavereille.


Facebookissa viestit tulevat oletuksena kaikkien nähtäville. Googlen palvelussa tutut jaotellaan aluksi omiin ryhmiinsä, joille viestit kohdistetaan.

Uutta Google +:ssa on  videoneuvottelu, johon voi osallistua kymmenen tuttavaa samanaikaisesti. (hangouts)

Google +- palveluun on luvattu myös parempaa yksityisyyden suojaa.
Jo testivaiheessa ajatuksia herättää tietenkin se, kuinka paljon Google kerää tietoa käyttäjästä.
Plus osaa asentaa  suoraan profiilikuvan ja melko joukon tietoja valmiiksi pelkän Google-tilin avulla.

Android-sovellus pyytää myös luvan gps-paikannukseen ja puhelinverkon avulla tapahtuvaan peilaukseen.

Kun tähän lisätään kuvien automaattinen lähettäminen Googlelle ja itsestään tapahtuva ihmisten kasvojen tunnistaminen, ollaan maailmassa, jossa yksi amerikkalainen yhtiö taitaa jo tietää minusta enemmän kuin henkilö itse.

Google plussassa on “Takeout” toiminto jonka avulla käyttäjä voi hakea kaiken palveluun laittamansa datan takaisin itselleen. Tämä on toteutettu myö siten että halutessaan voi siirtää kolmanteen palveluun.
Fb:n ladattu tieto ja kuvat ovat sen omaisuutta ikuisesti, vaikka ne poistaisi näkyviltä profiilista.

Google Plus vaatii julkisen (omalla nimellä) Google-profiilin tekemistä ja käyttää hyväkseen Gmailin viestihistoriaa.
 Google Plus liitetään suoraan käyttäjän Google-tiliin. Tämä sitoo käyttäjän yhä tiukemmin yhtiön syleilyyn, varsinkin jos on aiemmin käyttänyt esimerkiksi muita kuvapalveluita kuin Picasaa tai ei-gmail sähköpostia.

G+:n ei ole  mahdollista tehdä omia aiheita käsitteleviä "Sivuja" tai "ryhmiä", kuten Fb:n.
Lisäksi pelit kuten Civilization World ja Farmville  loistavat poissaolollaan.  Yritysprofiileita ei  myöskään voi luoda ainakaan toistaiseksi.


G+:n ominaisuudet

Muun muassa Google Profiles ja Google Buzz -ominaisuudet on integroitu Google+:aan, ja uusina toimintoina siinä on Circles, Hangouts, Sparks ja Huddle.

Circles ("piirit") palvelun avulla  muodostetaan pelkkien FB ystävien sijaan "rinkejä" eri ihmisten kesken eri käyttötarkoituksia varten. Tällöin voit valita paremmin keiden kanssa mitäkin tietoa jaat esim. työkaverien, perheenjäsenien, kaverien tai "bestiksien" kanssa.
Piireissä on se mielenkiintoinen ominaisuus, että piiriin liitetty kontakti ei saa tietää, miten muut ovat hänet luokitelleet.
  • "Hangouts" -toiminnon avulla pystyy käymään videokeskusteluja ystävien kanssa. Yhteen keskusteluun pystyy osallistumaan enintään kymmenen henkilöä.
  • "Huddle" on kännyköihin tarkoitettu toiminto, jonka avulla pystyy muuttamaan erilliset keskustelut yhdeksi ryhmäkeskusteluksi.
  • "Instant Upload" (suora lataus) -toiminto on tarkoitettu Android-puhelimiin. Sen avulla kuvat ja videot latautuvat suoraan omaan yksityiskansioon myöhempää jakamista varten.
  • "Sparks" -toiminto etsii videoita ja artikkeleita, joista käyttäjä on mahdollisesti kiinnostunut.








Google + :n lyhyt esittely You Tubessa :


http://www.youtube.com/watch?v=xwnJ5Bl4kLI


Facebookin käyttö laskussa Amerikassa





Käyttäjämäärät ovat laskeneet maissa, joissa palvelu on ollut käytössä jo pitkään. Tämän perusteella myös Suomessa voidaan odottaa Facebookin suosion laantuvan tulevaisuudessa.

Toukokuun alussa Fb:llä oli 155,2 milj.käyttäjää Yhdysvalloissa. Kuun lopulla käyttäjämääräoli notkahtanut  149,4 miljoonaan käyttäjään.

Sen sijaan kehittyvissä maissa kuten Brasiliassa palvelu on kasvanut lähes kahdella milj.käyttäjällä 19 milj. toukokuun aikana. Myös Intiassa, Meksikossa ja Indonesiassa on Fb:n suosio lisääntynyt vauhdikkaasti.



Google +-palvelu ei ole vielä julkisessa käytössä. Testikäyttäjäkutsun  voi hakea ilmoittamalla sähköpostiosoitteensa Google Plus -sivustolla.
Google+ kutsun voit tilata itsellesi täältä.





10 vinkkiä Google+ alottelijoille:

http://www.tietoviikko.fi/kaikki_uutiset/article653335.ece


Itse aion pysytellä vielä "tutussa ja turvallisessa" Facebookissa, mutta mielenkiinnosta voisi käydä uuden sosiaalisen median toimivuuden tsekkaamassa. Aika näyttää onko Google +:sta FB:n selättäjäksi.

Joka tapauksessa Google + tuntuu olevan iso uhka FB:lle vielä keskeneräisenäkin sovelluksena, koska se kieltää mainostamasta kilpailijaa.

(Facebook bans Google+ ad).


Lähteet:

MicroPC; Niklas Storås 6/11
www.digitaalinenmarkkinointi.fi /29.6.11
Wikipedia
Suomen Kuvalehti.fi /29.6.11
Helsingin Sanomat /21.7.11
Uusi Suomi, Petteri Järvinen 18.7.11
www.tietoviikko.fi /11.7.11
Markkinointi&Mainonta/6.7.11
www.digitoday.fi
http://blogit.tietokone.fi/ossi/2011/07

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Google plussassa on “Takeout” toiminto jonka avulla käyttäjä voi hakea kaiken palveluun laittamansa datan takaisin itselleen."

Tarkoittaako tämä että Google poistaa tämän takaisn hakemani datan servereiltään ja tietokannoistaan?

thetrendynurse kirjoitti...

Mielenkiintoinen kysymys! Tässä linkki Googlen tietosuojasuojakäytäntöön https://www.google.com/intl/fi/+/policy/ ja toinen hyödyllinen linkki:http://www.google.com/support/google+/bin/static.py?hl=fi&page=guide.cs&guide=1347964&topic=1358059&answer=1304987&rd=1
Esim. Kuvien osalta, ellei halua, että kuviin ja videoihin liittyviä metatietoja tallennetaan,on tiedot poistettava ennen latausta.