2010-10-03

Kalles Inn, Mustasaari


Ensimmäinen vierailuni 9/10 mustasaarelaisessa Kalles Inn ravintolassa oli elämys niin makunautinnoiltaan kuin visuaalisestikin.

Kiitokset paikan "bongaamisesta" kuuluvat työkaverilleni Epulle!
Kävimme Kalles Innissä työporukan kanssa syömässä  muun mielenkiintoisen tyhy-toiminnan ohessa. Päivästä jäi kokonaisuudessaan mukava muisto, kiitoksia vain huipuille työkavereille!:)

Kalles Inn on "löytö" mielestäni. Silmä ja mieli lepäävät tässä upeassa kokonaisuudessa ja luulenpa, ettei vierailuni jäänyt viimeiseksi ;)

Ruoka oli suussasulavan maukasta ja taustalla soi rauhallinen kaunis taustamusiikki  Norah Jonesin tulkitsemana. Ympäristö ja maisemat ovat karun kaunista katseltavaa ja salista avautuva upea merimaisema on vaikuttava ja rauhoittava näky.


Paikka luo mahtavat puitteet erilaisille juhlille ja tapahtumille, jos ei tyydy tavalliseen vaan haluaa kokea elämyksiä. Kalles Innissä on myös yöpymismahdollisuus. Hieno paikka vaikka pikkujoulujen järjestämiseen ja ompa Kalles Innissä vietetty häitäkin.


Keittiömestari Matthew Watkins luo herkullisia aterioita tuoreista raaka-aineista, jotka hankitaan paikallisilta toimittajilta. Ruokalista vaihtelee vuodenaikojen mukaan, mutta  aina on tarjolla pyyntituoretta kalaa ja perinteisiä saaristoruokia.



Esittely



Paikassa, jossa tie saavuttaa määränpäänsä, sijaitsee Merenkurkun jalokivi - Kalle's Inn, upea saaristoelämys, joka tarjoaa unohtumattoman kokemuksen henkeä salpaavassa ympäristössä, luonnon rauhan ja kauneuden ympäröimänä.









Läntisestä Salista on mahtavat merinäköalat:
















Palan lappia voit kokea Kallen Kodassa, jossa voi herkutella m.m. avotulella grillatulla loimulohella, tähtitaivaan alla.
  Kallen Kota on sisustettu perinteisen lappilaisen tyylin mukaan; porontaljoilla, kuusen ja männyn rungoista veistetyillä pöydillä ja tuoleilla sekä loimulla, avotuli keskellä Kotaa. 

Kodan tähtitaivaan alla voit nauttia herkullista itse loimutettua lohta. "Tähtitaivaan" pienet kattolamput esittävät oikeata Kodan yläpuolella olevaa tähtitaivasta kylmänä ja kirkkaana marraskuisena yönä.


Kotaa käytetään mm. juhlaillallisia, joulujuhlia ja häitä varten ja se on myös oivallinen paikka, kun haluat järjestää jotakin erikoista ohjelmaa vieraillesi.






Kodassa voi myös yöpyä katonrajan porontaljalaavuilla täydellisestä ulkoilmakokemuksesta nauttien.

Kodan baaritiski ja keittiötilat







Aivan veden äärellä on kaksi perinteistä savusaunaa, jotka ovat muodostuneet saaristossa koettavan mielenrauhan symboleiksi. Savusaunassa voi unohtaa kaikki huolet ja vain rentoutua.





 



Käynti Kalle's Innissä ei yksinkertaisesti ole täydellinen ilman savusaunaa - siellä kaikki aistit heräävät ja olo on sen jälkeen mahtava!



Saunojen ulkopuolella on puulämmitteisiä saaristolaisammeita, joissa voi istua ja nauttia niin keskiyön auringon paisteesta kuin revontulten loisteesta.





Maisemakuvia:



Talvikuvia:




Meri-rauhoittava elementti
Kuvat Vaasan Raippaluodolta 16.9.10


Linkit:

http://www.kallesinn.com/?tocID=9
Sijainti:http://maps.google.fi/maps?f=q&source=s_q&hl=fi&geocode=&q=Klobbskatv%C3%A4gen+189+65970&ie=UTF8&hq=&hnear=Klobbskatv%C3%A4gen+189,+65970&z=15

Ei kommentteja: